perjantai 4. kesäkuuta 2010

Tuulta purjeisiin


Oulun keikka ei sitten ollut kaikkein onnistunein. Rotuaarilla vettä tuli jatkuvalla syötöllä ja tuuli oli niin kova, että teltta melkein lähti lentoon. Pöydänpitäjän lisäksi teltassa oli joka hetki oltava kolme muuta ihmistä seisomassa reunojen päällä jotta teltta pysyisi jotakuinkin paikoillaan. Pöydälle oli suhteellisen vaikeaa saada pysäytettyä ihmisiä sillä kaikki kiiruhtivat ymmärrettävästi sateen ja viimaisen tuulen alta pois. Lenttaroijien houkuttamina ihmisiä kävi kuitenkin kojulla allekirjoittamassa vetoomuksia sään huomioiden ihan kiitettävästi. Saimme myös toiminnasta kiinnostuneiden paikallisten yhteystietoja, joten toivottavasti OE:lle saataisiin Ouluunkin ihan oma paikallisjaosto taas muutaman vuoden tauon jälkeen!

Klaara joutui pitämään sairaslomapäivän kasteltuaan eilen koipensa. Pontuskaan ei ollut oikein vedossa, mutta jaksoi kuitenkin urheasti esiintyä radiolle ja televisiolle Pohjois-Suomen paikallisuutisissa (kohta 4:10).

Kaleva uutisoi tänään SEY:n ja Animalian tiedotteesta, jonka mukaan sikoja kastroidaan julmasti. Kastrointihan ei ole mitenkään uutta, eläinjärjestöt ovat tuoneet jo vuosia esille sitä tosiasiaa että kaikki karjuporsaat kastroidaan ilman kivunlievitystä. Lain mukaan kastroinnin tulisi olla aina pätevän henkilön suorittama mutta käytännössä tehtävä lankeaa useimmiten sikatilan omistajalle. Hyvä kuitenkin, että asia on vihdoin ja viimein noussut myös mediaan. Ehkä tälle julmalle toimenpiteelle saadaan loppu jossain vaiheessa.

Mutta takaisin Ouluun. Siinä vaiheessa kun tuuli keksi tehdä teltasta purjeen ja suurin osa lentolehtisistä oli kastunut, jouduimme luovuttamaan jo kolmen tunnin jälkeen ja pakkaamaan kamat ennenaikaisesti autoon ja suuntaamaan nokan kohti Pohjoista. Sorkat ja koivet kylmettyneinä toivomme, että huominen päivä olisi parempi eikä Rovaniemellä ainakaan tuulisi niin lujaa kuin Oulussa. Rovaniemellä aiomme vetoomusten nimimäärän kasvattamisen lisäksi tarjota maisteltavaksi turkulaisen Vegetukun maahantuomia ja ystävällisesti kiertuetta varten lahjoittamia herkullisia vegaanisia nakkeja.

Pontus ei paikallisten tapaan toripolliisia pelännyt, vaan halusi jopa yhteiskuvaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti