
Vihdoin päivä, jolloin ei satanut eikä juuri tuullutkaan. Ilma ei ollut kovin lämmin, mutta ei sentään paleltanut. Aluksi näytti siltä, että kaikki kajaanilaiset olivat paenneet kesälomien alettua muille maille, mutta kun pöytä oli saatu pystyyn, alkoi ihmisiä kerääntyä kojullemme pikku hiljaa.
Ilahduttavan moni oli kuullut tapahtumastamme Kainuun radiosta. Muutenkin mediaa oli mukavasti paikalla. Kainuun YLE-radio, Radio Kajaus, sekä Kainuun Sanomat kävivät jututtamassa meitä. Pontus pääsi myös kertomaan Koti-Kajaaniin lempikesäbiisinsä. Harmi, että Pontus ei siinä vaiheessa muistanut lempikappaleensa olevan The Smithsin Meat is murder.Kasvismakkarat jakoivat mielipiteitä, mutta suurin osa piti maistiaisista. Harmi kyllä Kajaanissa ei ole mitään ekokauppaa josta makkaroita saisi, niille olisi varmasti kysyntää.
Olemme tässä kiertueen aikana huomioineet, että ihmiset suhtautuvat kasvissyöntiin paljon positiivisemmin kuin esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten. Varmaan sikalainvestigaatioilla ja ilmastonmuutoskysymyksillä on tekemistä asian kanssa. Ylipäätään keskustelua eläinten asemasta ja oloista on ollut mediassa viime vuonna enemmän kuin aiemmin. Esimerkiksi tänään uutisoitiin Aamulehdessä sikojen häntien purennasta. Suomessahan vielä joitakin vuosia sitten sioilta saatiin leikata saparot (ilman kivunlievitystä), etteivät lajitoverit purisi niitä. Siathan purevat häntiä sen takia, että niillä on stressiä ja ahdistusta. Häntien leikkaaminen ilman kivunlievitystä ei suinkaan vähennä stressiä, vaan lisää sitä. Aivan hullua hoitaa oiretta muttei sairauden syytä. Onneksi tästä hulluudesta on luovuttu. Aamulehden uutisen mukaan yli puolella suomalaisista sikatiloista esiintyy hännänpurentaa jossain määrin. Edelleenkään ei hoideta syytä, eli sikojen huonoja oloja. Luonnossa siat eivät koskaan pure toistensa häntiä. Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut. Palaute oli todella myönteistä ja fiilis jäi mukavaksi. Kiitos kajaanilaiset :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti