tiistai, 1. kesäkuuta 2010

Johan on markkinat!


Hämeenlinnan aamu aukesi aurinkosena. Yöpaikassa olimme saaneet saunoa, nukkua kunnolla ja vatsat olivat täynnä ruokaa. Kaupungille saapuessa huomasimme iloksemme, että keskustassa oli meneillään markkinat. Ihmisiä vilisi kaduilla ja infopöydällä kävi vilske! Kävipä meitä jututtamassa eräs julkkisbasistikin! Tällä kertaa maistiaispöydän antimet tarjosi Hämeenlinnan Punnitse & Säästä -kauppa.

STT uutisoi eilen, että lihayritykset alkavat valvoa sikojen oloja. Onkohan tässä laitettu pukki vahtimaan kaalimaata? Kyseessä taitaa olla vain lihayritysten imagonkiillotuskampanja, sillä kiillotusta sikayritykset tarvitsevatkin tehotuotanto- ja sikatehdaskampanjoiden sekä sikainfluenssakohun jälkimainingeissa. Toisaalta on hyvä, että oloja edes yritetään valvoa, mutta eläinsuojelulain ollessa täysin riittämätön eläimille, ei pelkkä lain noudattaminen riitä. Jos lain mukaan tila saa olla ahdas eikä rypemismahdollisuutta tarvitse olla, ei auta, vaikka kuka kyttäisi porsaskarsinan vieressä lain noudattamista.

Päätimme Porin sijasta yöpyä Tampereella, sillä Runsaudensarvi lupasi meille kasvisnakkeja lahjoituksena ja muutenkin piti hakea lisää materiaalia pöydälle. Matkalla otimme liftarin kyytiin. Mukavaa, että liftareita vielä näkyy teiden päällä! Huomenna Porissa tosin automme on niin täysi, ettei sinne taida liftareita enää mahtua.

Yöpaikassa onkin sitten tarkoitus käydä pesemässä ja paikkaamassa Klaaran reissussa rähjääntyneet jalat, lähetellä lehdistötiedotteita ja tehdä ruokaa. Pöydänpitoa on vielä 49 tuntia jäljellä. Toivottavasti säät pysyvät suotuisina!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti