lauantai 12. kesäkuuta 2010

Upea kesäkiertue 2010 päättyy


Viimeisenä päivänä Lahdessa voitimme tihkusateen ja jaoimme 500 kasvisreseptivihkosta ja 500 eläinoikeuslentolehtistä. Edes keskustapuoluelaisten puoluepäivät eivät häirinneet tunnelmaa.

Kojulla tapasimme taas paljon toiminnasta ja veganismista kiinnostuneita ihmisiä. Tauot vietettiin Jonen grillillä tofuburgerit tassuissa.

Klaara Kana ja Pontus Possu kiittävät kaikkia upeasta kiertueesta! Tapasimme tuhansia ihmisiä, jaoimme tuhansia flaijereita ja maistatimme noin tuhat kasvisnakkia. Pidimme myös kaksi onnistunutta infotilaisuutta tehotuotannosta ja kasvissyönnistä.

Kiitos myös ihanille majapaikoillemme, joissa saimme yöpyä ja Vegetukulle ja Runsaudensarvelle kasvisnakkisponsoroinneista! Erityiskiitos myös kaikille, jotka osallistuivat kiertueeseen jakamalla flaijereita, leipomalla herkkuja ja päivystämällä infoteltalla. Kiitos myös Callelle aurinkolaseista, ne tulivat välillä todella tarpeeseen!

Kaiken kaikkiaan ihmisiltä saatu palaute oli todella positiivista kaikissa kaupungeissa. Klaara ja Pontus toivovat, että kaikki heidän uudet kesäkaverinsa suhtautuvat myös jatkossa ystävällisesti eläinystäviinsä. Toivottavasti uusissa kaupungeissa myös paikallistoiminta lähtee hyvin käyntiin. Todella monet infoteltalla kävijät olivatkin kiinnostuneita eläinoikeustoiminnasta.

Sika- ja kanatehtaissa kärsiville suomalaisille sioille ja kanoille Klaara ja Pontus lähettävät myötätuntoiset terveisensä. Teidän takianne olemme matkanneet kaksi viikkoa Suomea etelästä napapiirille ja takaisin. Olette sydämissämme.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kotka lentää


Kotka odotti meitä sateisena. Pystytimme infoteltan keskustorille ja jaoimme urheasti lentolehtisia säästä huolimatta. Tunnelmaa nosti myös vieressä laulaa luikautellut gospelkuoro.

Lounastauolla pistelimme poskeemme paikallisen kiinalaisravintolan höyryävän yllätystofuannoksen.

Pontus kävi vielä moikkaamassa Kotkan merimuseota. Huomenna parempi päivä keskustapuolueen puoluepäivien tietämillä Lahdessa! Hurraa!

torstai 10. kesäkuuta 2010

Sinisellä Saimaalla seilattiin


Jalkauduimme auringon helottaessa Lappeenrantaan ja pystytimme infoteltan Oleksille, paikalliselle kävelykadulle. Lentolehtisten jakajat kaivoivat rinkoistaan sandaalit ja shortsit esiin, sillä Etelä-Karjala helli oikein kunnon helteellä.

Päivän aikaan tavattiin monenlaista väkeä. Useampi teltalla käynyt ihminen oli ollut kasvissyöjä jo useamman kymmenen vuotta. Eräs vanhempi naishenkilö kertoi olleensa eläinystävällisellä ruokavaliolla jo neljäkymmentä vuotta.

Lappeenrannan nuori voima iski myös tajuntaan kuin tuhat volttia kun yksitoistavuotiaat nuoret innostuivat jakamaan lentolehtisiä. Parin tunnin ajan jokaisella Oleksilla kävelevällä ihmisellä oli heidän ansiostaan keltaiset "Miksi ryhtyä kasvissyöjäksi" lentolehtiset.

Meistä tehtiin myös haastattelut Etelä Saimaaseen ja suora radiolähetys YLE:n paikallisradioon.

Poseerasimme myös ystävämme saimaannorpan vierellä ja toivotimme norpalle parempaa tulevaisuutta. On käsittämätöntä, että saimaannorppakannan pienentyessä alueellinen elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus on myöntänyt Piällysmies ry:lle 240 000 euroa hankkeeseen, jolla pyritään rysäpyynnin lisäämiseen norppavesillä. Rysäpyynti kun luultavasti vielä lisää saimaannorppien kuolleisuutta (Ks. linkki). Lisäksi vieläkin saimaannorppia kuolee verkkoihin, sillä verkkokalastusta ei ole lailla edelleenkään laitettu kuriin.

Saimaannorpan moikkaamisen lopuksi kävimme ihailemassa hiekkaveistoksia ja söimme Saimaan rannalla tofujätskit ja sanoimme hyvästit Lappeenrannalle. Huomenna Kotkaan!

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Minä lähden Pohjois-Karjalaan


Joensuun reissu meni hienosti. Ihmisiä kävi kojullamme ehkä eniten koko tähän astisen reissumme aikana. Jaoimme yli 500 kasvisreseptiä ja lisäksi vielä eläinten oikeuksista ja tehotuotannon ympäristövaikutuksista kertovia lentolehtisiä.

Mediaa oli paikalla kiitettävästi. Karjalainen, Radio Rex ja Pohjois-Karjalan Yle kävivät haastattelemassa meitä.

Karjalaisen eilisen päivän kysely oli myös rohkaiseva. Kysymykseen "pitäisikö eläinten oikeuksia parantaa?" oli yli 70 % vastannut myöntävästi. Klaara laittaisi mielellään loput 30 prosenttia koulun penkille oppimaan suomalaisten kanojen oloista.

Huomenna siirrymmekin jo Pohjois-Karjalasta Etelä-Karjalaan. Lappeenranta rokkenroll!

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Lentävä lanttukukko


Tiistaina Pontus ja Klaara vierailivat aurinkoisessa Kuopiossa. Kaupungin torilla Pontus ja Klaara jakoivat kasvisreseptejä yhdessä kuopiolaisten aktiivien kanssa. Vihreät Oikeutta Eläimille -hupparit vaan vilkkuivat kun kuopiolaiset pistivät tuulemaan.

Torin reunalla Pontus ja Klaara poseerasivat Veljmies -patsaan edessä. Mutta miksi patsaalla oli kalat kädessään? Kunnon velipojat eivät syö ystäviänsä, tuumaasivat sekä Klaara että Pontus.

Iltapäivällä Pontus ja Klaara vierailivat kesäkiertueen yleisötilaisuudessa, jossa keskusteltiin eläinten oikeuksista ja veganismista. Pontus liikuttui myös kun tilaisuudessa näytettiin kuvamateriaalia suomalaisilta sikaloilta.
"Sikamaista kohtelua sulloa emakot kääntymisen estäviin häkkeihin" Pontus kommentoi lajitovereidensa kohtaloa.

Klaara lohduttautui ympärillä olevien ihmisten innokkuudesta. Monet luentoa seuraamaan tulleet kertoivat olevansa mukana eläinoikeustoiminnassa ja ryhtyneensä vegaaneiksi. Kuopion paikallisjaoston toiminta näyttikin lähteneen hyvin käyntiin. Tilaisuudessa oli myös runsaat ja herkulliset vegaaniset tarjoilut, mikä miellytti nälkäisiä ystäviämme.

Iltaa kohti Pontus ja Klaara suuntasivat kohti laskevaa aurinkoa ja uusia maisemia, vilkuttaen matkalla Puijon tornille. Täältä tullaan Joensuu!

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Kainuhun kansa ah arpasi lyö!


Vihdoin päivä, jolloin ei satanut eikä juuri tuullutkaan. Ilma ei ollut kovin lämmin, mutta ei sentään paleltanut. Aluksi näytti siltä, että kaikki kajaanilaiset olivat paenneet kesälomien alettua muille maille, mutta kun pöytä oli saatu pystyyn, alkoi ihmisiä kerääntyä kojullemme pikku hiljaa.

Ilahduttavan moni oli kuullut tapahtumastamme Kainuun radiosta. Muutenkin mediaa oli mukavasti paikalla. Kainuun YLE-radio, Radio Kajaus, sekä Kainuun Sanomat kävivät jututtamassa meitä. Pontus pääsi myös kertomaan Koti-Kajaaniin lempikesäbiisinsä. Harmi, että Pontus ei siinä vaiheessa muistanut lempikappaleensa olevan The Smithsin Meat is murder.

Kasvismakkarat jakoivat mielipiteitä, mutta suurin osa piti maistiaisista. Harmi kyllä Kajaanissa ei ole mitään ekokauppaa josta makkaroita saisi, niille olisi varmasti kysyntää.

Olemme tässä kiertueen aikana huomioineet, että ihmiset suhtautuvat kasvissyöntiin paljon positiivisemmin kuin esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten. Varmaan sikalainvestigaatioilla ja ilmastonmuutoskysymyksillä on tekemistä asian kanssa. Ylipäätään keskustelua eläinten asemasta ja oloista on ollut mediassa viime vuonna enemmän kuin aiemmin. Esimerkiksi tänään uutisoitiin Aamulehdessä sikojen häntien purennasta. Suomessahan vielä joitakin vuosia sitten sioilta saatiin leikata saparot (ilman kivunlievitystä), etteivät lajitoverit purisi niitä. Siathan purevat häntiä sen takia, että niillä on stressiä ja ahdistusta. Häntien leikkaaminen ilman kivunlievitystä ei suinkaan vähennä stressiä, vaan lisää sitä. Aivan hullua hoitaa oiretta muttei sairauden syytä. Onneksi tästä hulluudesta on luovuttu. Aamulehden uutisen mukaan yli puolella suomalaisista sikatiloista esiintyy hännänpurentaa jossain määrin. Edelleenkään ei hoideta syytä, eli sikojen huonoja oloja. Luonnossa siat eivät koskaan pure toistensa häntiä.

Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut. Palaute oli todella myönteistä ja fiilis jäi mukavaksi. Kiitos kajaanilaiset :)

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Vapaapäivän pudotus


Kiertue on nyt puolivälissä ja tänään oli vihdoin vapaapäivä. Nukuimme pitkään, kävimme soijamaitokaakaolla Rovaniemellä ja suuntasimme nokan kohti Kajaania. Matkalla kävimme ihailemassa Suomen suurinta vesiputousta Hepoköngästä, mutta Klaara ja Pontus olivat sen verran väsyneitä, että jäivät autoon. Vapaapäivän kunniaksi myös blogi jää lyhyeksi. Huomenna uusi alkava viikko ja uudet kaupungit!